Mä soitin toissapäivänä S:lle.. en tiedä miksi. Ehkä halusin kuulla siltä jotain anteekspyyntöjä tai selityksiä, mutta niitä ei paljoa sen itsetunnolla herunut. Sovittiin enemmän tai vähemmän sen pyynnöstä, että toimitaan kuin ei oltais koskaan edes tutustuttu. No parempi niin, vaikka aika hankalalta tuntuu. Kuitenkin niin paljon yhteisiä muistoja, huonoja ja hyviä. Mutta paha maku jäi taas kerran suuhun.. mä se kyllä sitten osaan näiden miesten kanssa!

Nyt aloitan uuden elämän, ihan tosi!! Pakko kasvattaa egoa ja olla vähän ylpeämpi.. oon liian alistuvainen ja heikko. Nyt aion olla sitäpaitsi vähän aikaa ihan rauhassa, bilettää vaan ja pitää hauskaa. Sekoilut on nyt sekoiltu.

Tapasin muuten lauantaina A:n. Meillä oli aluks ihan kivaa, kunnes se kävi vähän liian läheiseks...seuraavana päivänä mä tunsin suurta katumusta siitä mitä sähläsin sen kanssa, vaikka en edes halunnut. Myönnän, että ajattelin koko ajan jotain ihan toista, kun olin siinä sen lähellä. Enkä mä edes pidä A:sta "sillä tavalla". Se on niin sellanen.. kaveri. Onneks A sitten eilen soitti mulle ja kyseli, oliko tapahtunut kenties vähän liikaa mulle.. Onneks se alkoi puhumaan asiasta, mä en olis pystynyt siihen ainakaan heti. Oisin kuitenkin taas odottanut ja odottanut.. antanut sen luulla turhia ja kärsinyt itse.

Asioiden pitäis nyt olla kuitenkin melko ok. Mä olen sinkku, ja hemmetin onnellinen. Ei huonoa omatuntoa, jos tuijottelen muita miehiä.. baarissa vapaat kädet ja avoin mieli, eikä muutenkaan rakkaushuolia. IHANAA!! Kerrankin tunnen saavani elää!