Heipä hei ja oikein hyvää joulua kaikille!

En ole ehtinyt kirjoitella yhtään tänne blogiin koko syksynä ja alkutalvena :(

Mulle kuuluu ihan hyvää, normaalia kiireistä elämää. Käyn töissä vielä vuoden loppuun asti ja sitten aloitan vuoden alussa opiskelut,jaiks! Vähän jännittää, mutta toisaalta olen tosi helpottunut, että pääsen puuhastelemaan sellaisen alan pariin, mikä tosissaan kiinnostaa mua. Hyvä, että on saanut kerättyä rahaa nää 9kk, kun on ollut tässä nykyisessä paikassa duunissa. On paljon paremman lähtökohdat lähteä opiskelun tielle!

Ja ilo uutisia kaikille koiraihmisille! Myös minä olen pian yksi teistä! Mulle/ meille (tarkoitan tällä nyt itseäni ja S:ää) tulee tammikuun lopussa pieni koiravauva, ihanaa! Mä olen ihan himona urkkinut kaiken tiedon tästä rodusta ja muutenkin hankkinut jos jonkin näköistä tavaraa ihan pennun kasvatuskirjasta kodin turvallisuuteen asti. Olen ihan innoissani ja odotan kun kuuta nousevaa, että saisin jo pennun kotiin <3 Käytiin alkuviikosta S:n kanssa katsomassa píkkuisia, aivan valloittavia karvapalloja!

Ihmissuhteissa menee siis suunnilleen samaa rataa kuin aikasemminkin. Eli pidetään herra S:n kanssa edelleen yhtä ja niin on kai suunnitelmat tulevaisuuttakin koskien. Olen kyllä ihan onnellinen tässä suhteessa, vaikka joskus meinaa mennä loppulisesti hermot. Ja mulla on paha tapa koetella S:ää ihan turhissaki asioissa, vaikka se olisi jo sata kertaa myöntänyt esim. olevansa vain ja ainoastaan minun, aina! Silti saatan kiusoitella sitä "ihan tosi mielellä" muista naisista ym. Mä taidan olla pirun mustasukkainen ihminen... Ja sitten vielä mä suutun tosi helposti ( jos on takana esim. huono päivä tai muuten vaan ärsyttää..) ja puran kaiken hermostukseni S:ään. Mulla on edelleen hirmusesti opittavaa omassa käytöksessäni. Vaikka en kyllä voi sanoa, ettei siinä toisessakaan mitään vikaa olisi. Mutta tällä mennään, eiköhän sillä pärjää. Ja jos tuntuu, ettei pää kestä niin sitten otetaan etäisyyttä ja katsellaan. Mulla ei ole kiire mihinkään tässä vaiheessa :)

 

Palasin tänään työpaikalle "rentouttavalta" jopa viikon kestävältä kesälomaltani, miten ihanaa. No kyllä tämä tästä alkaa pikku hiljaa sujua.

Mua pelottaa taas. En tiedä, mikä mua vaivaa kun aika ajoin kuvittelen omiani ja luulen outoja. Mä taidan seota?! Mua vaivaa jokin tässä ihmissuhteessani, mutta en saa sanaa suustani. Ja se, että pidän tiedon sisälläni kasvattaa päivä päivältä suurempaa ahdistusta. Mun on pakko pystyä puhumaan. Olen koittanut ymmärtää itseäni, toisinaan onnistun- toisaalta en tajua yhtään..

Mä olen nainen ja sen pitäisi selittää jo aika paljon. Naiset ajattelevat aina liikaa! Ja mä olen superajattelija!! Ihan turhia tulee pohdittua, ja turhan usein. Pitäis varmaan keksiä jokin uusi harrastus, johon kuluttaisin kaikki omituiset ja harhailevat ajatukseni. Tänään voisin mennä vaikkapa uimaan, se tekisi tosi hyvää ja olis ihan mukavaakin! Tulis ainakin tekemistä..

Oikeastaan mä en vaan halua tuijottaa puhelintani koko iltaa ja odottaa puhelua S:ltä. En vaan käsitä, että se muka oikeesti välittää musta - vaikka käytös puhuu juuri sen puolesta! Sehän on aivan ihana, mutta miksi hitossa se ei muka riitä mulle? Olenko mä liian vaativa, jos odotan sen vastaavan joka ikiseen viestiin jonka sille lähetän.. tai että se soittais mulle joka välissä ja tarkistais mun voivan hyvin ym. älytöntä. Sitten kun se ei soita, mun on "alistuttava" ja otettava luuri käteen. Pitääkö sen aina olla mies, joka soittaa - täytyykö naisen olla vaikeastitavoiteltava vielä tässäkin vaiheessa? Musta tuntuu, että mä sekoan...MIKÄ MUA VAIVAA? APUVA!

Voi ei, mä oon ihan koirahullu! Eilen katselin koko päivän netissä erilaisia koirarotuja, ja päädyin lopulta siihen tulokseen, että pinseri saattaisi sopia mulle parhaiten. Se olisi sellainen mukava seurakoira ja samalla hyvää ulkoilu- ja aktiviteettiseuraa, aivan loistava! Sopivan kokoinen ja näköinenkin vielä. Olen nyt tosi innostunut. Otin yhteyttä yhteen kasvattajaan ja kyselin vähän pennun hoidosta ja ylläpitokustannuksista. Kysyin myös, missä voisin tutustua lähemmin rotuun..joku näyttely olis ens viikolla tässä lähistöllä, pitäs varmaan mennä sinne katselemaan.

Ja hyvä uutinen myös, MULLA ALKAA KESÄLOMA..joka tosin kestää tasan viikon, mutta anyway - vihdoin lomaa. Saan hoidettua loputkin asiat kuntoon, kuten pesukoneen hankinnan, osoitteenmuutoskortit ja pankkiasiat. JES! Ja ens viikon perjantaina lähden kahdeksi päiväksi vielä ystäväni E:n mökille, hyvä lopetus lomalle - merenrantamökki ;)

Kauhee nälkä ja laihduttaakin pitäis.. äst, vaikeeta olla nainen tähän aikaan kuukaudesta!

P.S Nyt en viikkoon pääse varmaan koneelle :( koska EN OLE TÖISSÄ, hahahah

Olen töissä iltavuorossa, eikä oikeastaan ole mitään tekemistä. Soittelen täällä yksityispuheluita ja surffailen internetissä. Mukavaa..

No onneksi enää vajaa tunti, niin pääsen kotimatkalle. Tai en mä kotiin suuntaa, menen S:n luokse syömään, se halus tehdä mulle iltapalaa :) "Ihana mies.." - No onhan se!

Mua kyllä pelottaa silti tosi paljon. Välillä tuntuu, että pitää ottaa takapakkia ihan vaan sen takia, ettei satu niin paljoa, kun taas pamahtaa. Vaikka eihän tässä välttämättä mitään tollasta ole tapahtumassa, ei se ainakaan ole päämäärä. Kuitenkin, mua häiritsee edelleen S:n menneisyys tai lähinnä sen edellinen suhde, joka kesti kolme vuotta. Se asui jopa yhdessä sen naisen kanssa ja mun ymmärtääkseni S oli todella rakastunut. Tää juttu/tunne siitä, että olen ikuinen kakkonen rassaa tosi paljon. Haluisin ehkä puhua aiheesta sille, mutta pelkään, että se vaivautuu ja alkaa muistella menneitä. Silloin meidän suhde ajautuisi ojaan..

Mä vaan taidan olla liian mustasukkainen ihminen. En voi uskoa, että S olisi mulle rehellinen. Se on luottonsa kerran menettänyt ja pahasti, joten sen takaisin saavuttaminen on työn ja tuskan takana. Mä kyllä luulin ensin, että toivun helposti kaikesta paskasta ja pystyn kyllä olemaan sen kanssa ihan kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Luulin väärin. Kyllä vanhat muistot hiipii mieleen aika ajoin ja hajottaa melko pahasti. Silloin täytyy vaan muistaa, että nyt on toisin.

En vieläkään oikeen tajua, että S tosiaan voi rakastaa mua. Kun ensimmäisen kerran kuulin sen siltä, meinasin tipahtaa ihan kokonaan. Seuraavan päivän taisin olla ihan pihalla - ne sanat vaan oli "järkyttävät", en ollut osannut varautua niihin. Mutta nyttemmin, kun niitä kuulee hiukan useammin, alkaa jo tottumaan. En vielä tiedä, olenko minä oikea sanomaan vahvoja sanoja..ainakaan niin, että tosiaan tarkoittaisin niitä. On ollut hetkiä, kun on vaan pakko ollut vastata "niin mäkin sua" ja hymyillä päälle, vaikka mieli olisi tehnyt olla vain hiljaa ja nauttia siitä, mitä toinen sanoo. Mutta sitten on niitäkin tilanteita, kun ihan oikeasti "oma-aloitteisesti" kertoo toiselle tunteistaan ( edelleen epävarmana siitä, puhuuko totta..luulisin kuitenkin).

S kertoi mulle tossa "uuden alun" alkuaikoina, silloin kun mä vielä mietin, mitä tekisin, että oli istunut monet illat puiston penkillä ja miettinyt asioita - mua... ja sitä, miten typerästi käyttäytyi. En tiedä, uskonko sitä, muka kaksi viikkoa sen takia ryypännyt ja mennyt ihan alas, kun menetti mut..tai jotain tohon suuntaan. Vaikka kyllä T:kin mulle mainitsi muinoin, että S on itselleen vihainen, koska koomasi meidän suhteen niin pahasti. Silloin T jopa halusi auttaa mut ja S:n takaisin yhteen, koska ymmärsi ettei minä ja se onnistuisi koskaan..näissä puitteissa. Ja hyvä niin,tosin kyllä se silti yritti.

Ymmärrys on ollut kieltämättä koetuksella viime aikoina. Joskus tekisi mieli kysyä asioita ihan suoraan, mutta sitten kun miettii..mitä turhia, eikö toisen ihmisen käytös ja sanat jo kerro kaiken? Jos toinen halaa ja suukottaa kun tavataan, soittelee ja on kiinnostunut tekemisistäni kun ei olla yhdessä - eikö se jo kerro, että välittäminen on suurta. Silti on hankala hahmottaa. Uskallanko ajatella, että jollakin voi olla samanlaiset tai jopa vahvemmat tunteet MINUA kohtaan, kuin mitä mulla on siihen. Saanko kuvitella meidät yhdessä vielä vuodenkin päästä..se pelottaa, koska olen sellainen sohlari, että kaikki kaatuu kun päästän mielikuvitukseni valloilleen. Pidän itseni ruodussa, elän rauhallisesti ja nautin muistakin asioista kuin miehistä.. tai siis miehEstä, ykshän mulla niitä vaan on. Ja pysyy. Siis yks. Kerralla. S.

 

P.S Olen harkinnut koiran hankintaa ;)

Ohoi!

Enpä ole kuukausiin kirjoitellut, pahoitteluni siitä. Olen laiskistunut, mutta myös kiireinen. Tässä välillä on tapahtunut yhtä ja toista. Asiat eivät TODELLAKAAN ole niinkuin edellisistä kirjoituksista voisi kenties päätellä...

Noo, ensinnäkin olen muuttanut uuteen asuntoon, ihan keskustaan hyvälle paikalle. Tuntuu hyvältä nyt, kun kaikki asuntoasiat alkaa olla jo ruodussa, vain uusi sohva puuttuu ja sekin tulee huomenissa! :) Olen tuhlannut melko paljon rahaa sisustukseen, mutta mitäpä nainen ei tekisi viihtyäkseen!!

Sitten se tärkein...miesasiat...

Tuota, nyt tuntuu hieman nololta myöntää, vaikka en tavallaan missään nimessä häpeä itseäni/meitä ym miten sen nyt sanoisi.. No joka tapauksessa minä ja S olemme taas yhdessä. Niin siinä vain kävi juhannuksen tietämissä, kun sattumalta tavattiin toisessa kaupungissa, yhdessä kuppilassa-  mutta miettikääpä sitä, että piti lähteä ihan toiselle puolelle Suomea jotta törmää..kohtaloa? Myönnän kyllä sekoilleeni ennen tuota tapausta vähän lisää T:n kanssa..samaan aikaan, kun seurustelin H:n kanssa. Mutta musta ja T:stä S ei saa tietää pitkään aikaan, se on sovittu! Mä niin tiedän, ettei siitä seurais mitään hyvää, kenellekään.

H:n kanssa mulla on ihan hyvät välit, vaikka S ei pahemmin siitäkään tiedä. Ei tykkää yhtään, että ylipäänsä vaihdetaan kuulumisia. Mutta silti pidän oman pääni näissä asioissa. H:lle oli aika vaikeeta, kun ns. jätin sen toisen takia. Uskon kyllä, että se vihas mua hetken, mutta ei se sillä enää taida tuntua missään. Hyvin näyttää pärjäävän ja naisia riittää :D Hyvä sille.

S:n kanssa on toki ollut ajoittain tosi vaikeeta, tietenkin. Mun on hankala luottaa siihen kaiken sen jälkeen mitä se "teki" mulle...ja sen on vaikea uskoa, että otin sen vielä takaisin. Mutta on se tsempannut huomattavasti, en kai nyt muuten tähän olis lähtenytkään. Alussa olin äärettömän varovainen ja ajattelin koko ajan, että kohta taas räjähtää ( ajattelen oikeastaan vieläkin). Taisin vähän tunnustella S:ää ja kokeilla onko se oikesti tosissaan, oli se. Pikku hiljaa aloitettiin hitaasti, mutta varmasti rakentamaan tätä juttua alusta. Ja alussa me ollaan edelleen..kestää kauan ennen kuin opin uskomaan sen sanoihin ja luottamaan siihen. Oon luvannut kertoa sen sille sitten, kun tuntuu siltä. Hyvä juttu, että se itse ymmärtää.

Ensimmäiseksi, kun tapasin S:n tavallaan sattumalta ( kyllä tiesin, että oltiin samoille festareille matkalla) tuli todella tyhjä tunne, samalla kuitenkin kaihoisa. Taidettiin ensin vaan jutella ja kuunnella porukalla bändejä ( T muiden mukana..se katteli mua koko ajan ja lähetteli pervoja tekstiviestejä..tietenkin hirveessä kännissä!). Sitten jossain vaiheessa mentiin S:n kanssa yhdessä tiskille hakemaan suun kostuketta...ja ja ja..no sitten en mä oikeesti tiedä, se vaan suuteli mua ja se tuntu niiiiiin pelottavalta. Ensi reaktio oli shokki, joka laantui hetkessä, kun tajusin, että ton kanssahan mä todellisuudessa haluan olla. Mietin ton jälkeen melkein kaksi viikkoa, mitä hittoa mä teen. Tapailin sitä kyllä siinä välillä ja me tehtiin kaikkea kivaa, käytiin konserteissa ja kahvilla, kaljalla ja katsottiin leffaa.. tuntu hemmetin hyvältä.

Sitten, kun iltaisin iski ikävä, ymmärsin, kehen olen ihastunut..ja olen koko ajan ollutkin. En oo varmaan koskaan päässyt siitä yli..eikä mun nyt tarvitsekaan. En tajua.. S ei ole himobodari, vatsalihaksikas kaappi tai muotitietoinen playeri..ei mitää tollasta, mitä multa saattas odottaa. Se on ihan tavallinen duunari, jolla ei ole edes koulutusta tai oikeastaan yhtään mitää. Mä vaan olen ihastunut siihen ihmiseen, tosiaankin ihmiseen, persoonaan. Vaikka on siinä huonojakin puolia, tottakai! Olen onnellinen tässä ja nyt, vaikka pelkäänkin. Ja skeptinen kun olen, pidän itseni varautuneena. Parempi niin.

Mä toivon, että me saadaa rakennettua yhdessä tää juttu, hoidettua vanhat huolet alta pois ja alottamaan uus aikakausi. Mä ainakin aion tehdä niin, koska tohon vanhaan sotkuun en aio enää palata. Nyt on hyvä olla, se riittäköön.