Torstain vastaisena yönä heräsin siihen, kun mun puhelin tärisi. Tärinä jatkui ja jatkui, joten mun oli pakko kääntää kylkeä ja katsoa kuka soittaa. Se oli S. Se soitti ja soitti.. loputtoman pitkään ja monta kertaa. Lopulta tuli viesti: jos et nyt välittömästi tule pihalle, niin koputan koko rapun hereille!

Mua alkoi pelottaa, sehän uhkaili! Pyörin edes takaisin kämpässä ja mietin, koska se mahtaa olla oven takana riehumassa. Vastasin sen yhteen puheluun viimein ja käskin häipyä. Se ei totellut. Se vaan väitti, että sillä on asiaa ja että sen haluaa multa edes pari sanaa. Mutta miksi hitossa sen pitää tulla kuuden aikaan aamulla ihan kännissä vellomaan mun pihalle?! Sehän on ihan sairas.

Menin ulos, koska pelkäsin naapureiden heräävän sen huutoon. Se tarttui mua käsivarresta, mutta mä riuhdoin itseni pois ja juoksi muutaman metrin päähän. Pyysin, että se lähtisi pois ja jättäisi mut rauhaan, koska mulla ei oo sille enää mitään sanottavaa meidän suhteesta. Lisäksi en halua kuulla sen typeriä selityksiä ja valheita. Mä menin sisään, mutta se jäi makoilemaan nurmikolle viereiselle kadulle. Mikä idiootti!?

Oli kyllä todella nolo teko tulla tohon aikaan aamusta raivoamaan. Kaiken lisäksi se kehtas vielä valittaa tekstiviesteissä, että oli törkeää multa jättää se noin vain ulos. Sisäänkö mun olis pitänyt kutsua ja keittää vaikka aamukahvit? Hah, hah! Se soitteli mulle koko aamun minuutin välein ja laittoi mitä kummallisempia tekstareita siitä, että hän on osuutensa tehnyt ja että ainaki hän yritti tai teki kaikkensa. Voi elämä, kun mehän ei olla edesoltu aikaan yhdessä! Lopulta vastasin sille, että "anna olla jo". Sen piti siihenkin päästä sanomaan viimeiset sanat " voi kyllä annan, johan vittu kesti.."  Mikä ÄÄLIÖ!!

Voi, voi.. kavereilla oli hauskaa kun kerroin niille aamuherätyksestä. Itse olin kyllä iltapäivälläkin vielä paniikissa. Kyllä J:kin oli sitä mieltä, ettei tuo ihan tervettä toimintaa ollut!