Ohoi!

Enpä ole kuukausiin kirjoitellut, pahoitteluni siitä. Olen laiskistunut, mutta myös kiireinen. Tässä välillä on tapahtunut yhtä ja toista. Asiat eivät TODELLAKAAN ole niinkuin edellisistä kirjoituksista voisi kenties päätellä...

Noo, ensinnäkin olen muuttanut uuteen asuntoon, ihan keskustaan hyvälle paikalle. Tuntuu hyvältä nyt, kun kaikki asuntoasiat alkaa olla jo ruodussa, vain uusi sohva puuttuu ja sekin tulee huomenissa! :) Olen tuhlannut melko paljon rahaa sisustukseen, mutta mitäpä nainen ei tekisi viihtyäkseen!!

Sitten se tärkein...miesasiat...

Tuota, nyt tuntuu hieman nololta myöntää, vaikka en tavallaan missään nimessä häpeä itseäni/meitä ym miten sen nyt sanoisi.. No joka tapauksessa minä ja S olemme taas yhdessä. Niin siinä vain kävi juhannuksen tietämissä, kun sattumalta tavattiin toisessa kaupungissa, yhdessä kuppilassa-  mutta miettikääpä sitä, että piti lähteä ihan toiselle puolelle Suomea jotta törmää..kohtaloa? Myönnän kyllä sekoilleeni ennen tuota tapausta vähän lisää T:n kanssa..samaan aikaan, kun seurustelin H:n kanssa. Mutta musta ja T:stä S ei saa tietää pitkään aikaan, se on sovittu! Mä niin tiedän, ettei siitä seurais mitään hyvää, kenellekään.

H:n kanssa mulla on ihan hyvät välit, vaikka S ei pahemmin siitäkään tiedä. Ei tykkää yhtään, että ylipäänsä vaihdetaan kuulumisia. Mutta silti pidän oman pääni näissä asioissa. H:lle oli aika vaikeeta, kun ns. jätin sen toisen takia. Uskon kyllä, että se vihas mua hetken, mutta ei se sillä enää taida tuntua missään. Hyvin näyttää pärjäävän ja naisia riittää :D Hyvä sille.

S:n kanssa on toki ollut ajoittain tosi vaikeeta, tietenkin. Mun on hankala luottaa siihen kaiken sen jälkeen mitä se "teki" mulle...ja sen on vaikea uskoa, että otin sen vielä takaisin. Mutta on se tsempannut huomattavasti, en kai nyt muuten tähän olis lähtenytkään. Alussa olin äärettömän varovainen ja ajattelin koko ajan, että kohta taas räjähtää ( ajattelen oikeastaan vieläkin). Taisin vähän tunnustella S:ää ja kokeilla onko se oikesti tosissaan, oli se. Pikku hiljaa aloitettiin hitaasti, mutta varmasti rakentamaan tätä juttua alusta. Ja alussa me ollaan edelleen..kestää kauan ennen kuin opin uskomaan sen sanoihin ja luottamaan siihen. Oon luvannut kertoa sen sille sitten, kun tuntuu siltä. Hyvä juttu, että se itse ymmärtää.

Ensimmäiseksi, kun tapasin S:n tavallaan sattumalta ( kyllä tiesin, että oltiin samoille festareille matkalla) tuli todella tyhjä tunne, samalla kuitenkin kaihoisa. Taidettiin ensin vaan jutella ja kuunnella porukalla bändejä ( T muiden mukana..se katteli mua koko ajan ja lähetteli pervoja tekstiviestejä..tietenkin hirveessä kännissä!). Sitten jossain vaiheessa mentiin S:n kanssa yhdessä tiskille hakemaan suun kostuketta...ja ja ja..no sitten en mä oikeesti tiedä, se vaan suuteli mua ja se tuntu niiiiiin pelottavalta. Ensi reaktio oli shokki, joka laantui hetkessä, kun tajusin, että ton kanssahan mä todellisuudessa haluan olla. Mietin ton jälkeen melkein kaksi viikkoa, mitä hittoa mä teen. Tapailin sitä kyllä siinä välillä ja me tehtiin kaikkea kivaa, käytiin konserteissa ja kahvilla, kaljalla ja katsottiin leffaa.. tuntu hemmetin hyvältä.

Sitten, kun iltaisin iski ikävä, ymmärsin, kehen olen ihastunut..ja olen koko ajan ollutkin. En oo varmaan koskaan päässyt siitä yli..eikä mun nyt tarvitsekaan. En tajua.. S ei ole himobodari, vatsalihaksikas kaappi tai muotitietoinen playeri..ei mitää tollasta, mitä multa saattas odottaa. Se on ihan tavallinen duunari, jolla ei ole edes koulutusta tai oikeastaan yhtään mitää. Mä vaan olen ihastunut siihen ihmiseen, tosiaankin ihmiseen, persoonaan. Vaikka on siinä huonojakin puolia, tottakai! Olen onnellinen tässä ja nyt, vaikka pelkäänkin. Ja skeptinen kun olen, pidän itseni varautuneena. Parempi niin.

Mä toivon, että me saadaa rakennettua yhdessä tää juttu, hoidettua vanhat huolet alta pois ja alottamaan uus aikakausi. Mä ainakin aion tehdä niin, koska tohon vanhaan sotkuun en aio enää palata. Nyt on hyvä olla, se riittäköön.